Architect PhD

  Architect PhD - Oleg Viktorovich. Architectural design projects!

TAKAPIHATAIDETTA

TAKAPIHATAIDETTA

Arkkivahti ei ole koskaan ollut innostunut Taiteiden yöstä. Se vain on niin - ja usein tulee kaiken lisäksi oltua elokuun lopulla vielä maalla. Nyt näin ei sitkeän köhän ja huonojen kelien vuoksi ole, ja silti tuli lintsattua öisistä riennoista.

Sen sijaan Vahti havahtui aamulla ulkoa kaikuviin iloisiin pallopeliääniin ja totesi, että naapuripihalla on - harvinaista kyllä - elämää.

Muutama vuosi sitten viereinen taloyhtiö uusi pihansa. Taisi olla niin, että pienelle yläpihalle johtavan kapean portaikon alaportti tehtiin sellaiseksi, että muutkin kuin takarakennuksen asukkaat pääsevät sinne. Koko muu naapurin piha-alue on varjoisaa ja sokkeloista, melko käyttökelvotonta kuilua. Vieressä, Vahdin puolella on suuri, yhtenäinen ja kesällä myös aurinkoa saava, paljon matalammalla sijaitseva toinen piha.

Siinä vaiheessa Vahti kummeksui pienen ja kesällä aurinkoisen pihatasanteen kattamista mustalla asfaltilla. Se on kovaa, kesällä pahasti kuumenevaa, ikävän näköistä. Lohkeilleena ja paikattuna asfaltti alkaa vuosien oloon näyttää rumalta. Joitakin istutuksia sentään tehtiin, ihmisten iloksi. Kaukalokukkia ja purkkipuita. Pehmentävä elementti asukkaiden kannalta on Vahdin talon palomuuria kiipeilevä murattipeite.

Taiteiden yön jälkeisenä aamuna isä ja kaksi pientä lasta pelasivat yläpihalla paloa. Kun neljäs pelaaja puuttui, keksittiinkin piirtää hänet asfalttiin - ja sitten koko ulkona olo muuttuikin näemmä yhdessä piirtämiseksi.

Asfaltti on nyt kukkinut, hetken. Vahti pyysi luvan ottaa valokuvan.

Silti Vahti suree sitä, että omaa ja viereistä pihaa ei koskaan remonttien ryskeessä osattu ajatella suurena yhteisenä kaupunkipuutarha-alueena, jossa vuodenaikojen ja valaistusolosuhteiden mukaan ihmiset voivat hakeutua pihojen ja eri korkeuksilla olevien tasanteiden kätköihin - edellyttäen myös, että iltaiseen ja öiseen aikaan ei asuntojen tuntumassa turhia tuprutella, mölinöidä ja elämöidä.

Pienen perheen pihataiteesta tГ¤ssГ¤ kuva. Innoitusta on nГ¤emmГ¤ tullut TintistГ¤ ja muistakin fiktiivisistГ¤ avaruusasioista. PiirtГ¤minen jatkui kuvanottohetken jГ¤lkeen, mutta seuraava sade huuhdellee liitujГ¤ljet uutta taiteilua odottavasta mustasta pinnasta. 


Piirtämisen ajaksi alun perin nämä ihmiset peliin johdattanut palloparka on taiteen imussa unohtunut rekvisiitaksi. Nyt siis taide voitti urheilun.

Molempi silti aina parempi.



ZÜRICH WIRD GEBAUT – UUSI ARKKITEHTUURIOPAS SAKSAN TAITAJILLE

ZÜRICH WIRD GEBAUT – UUSI ARKKITEHTUURIOPAS SAKSAN TAITAJILLE

Hochparterren arkitehtuuriopassarja uusin vie ZР“Сrichiin ja parin viime vuosikymmenen parhaan arkkitehtuurin piiriin.
Kaupungilla on paljon mitä näyttää. Uuttakin on rittävästi, vaikka talous on hiljentänyt tahtia.
Roderick HГ¶nigin ja Roger Frein toimittama kirja mahtuu taskuun ja se on kompaktin formaattinsa lisГ¤ksi hyvin jГ¤sennelty. Mainiota on myГ¶s se, ettГ¤ kirja neuvoo, millГ¤ julkisilla pääsee parhaiten kohteiden lГ¤helle – ZР“СrichissГ¤ on kattava julkisen liikenteen verkko eikГ¤ sen kГ¤yttГ¤minen ole vaikeaa.
Kiinnostavaa onkin, että viime vuosiin mahtuu paljon hyvää laatua. Esimerkkejä on mm. koulu- ja yliopistorakennuksista, eikä sosiaalinen asuntotuotantokaan ole hassumpaa, päin vastoin.

Edellinen opas myytiin nopeasti loppuun joten tarinaa on niinsanotusti jatkettu ja paranneltu ja luontevasti täydennetty vanhaa versiota. Vahdilla taitaa olla se entinenkin hyllyssään.

Jokaisesta arkkitehtuurikohteesta on periaatteessa aukeaman verran tietoa, ytimekäs teksti sekä pääkuva ja piirroksia. Huonompinäköisten kannattaa ainakin varata lukulasit: kompakti kirja sisältää pientä tekstiä ja pieniä numeroita.
Kohteita on 103, joten niitГ¤ kovin innolla bongaavat saavat kyllГ¤ varautua touhuamaan. 


Tässä on mukana Arkkivahdin omia kuvia kirjasta löytyneistä uusimmista ja kiinnostavimmista, joista sekä uusi kuutiomainen, lasinen/betoninen koulurakennus Leutschenbachissa että ETH:n travertiininen/lasinen yliopistorakennus E-SCIENCE LAB tekivät Vahtiin vaikutuksen. Varsinkin taiteilija Adrian Schiessin kanssa yhteistyössä luotu science labin sisätilojen värimaailma on loistava: se ei hehkuvuudessaankaan syö rakennuksen jalojen materiaalien tehoa.


Back 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 82 Forward
Architect PhD!
Skype Me™!

 

 

Architect PhD on Photo

Projects architect Oleg. Architect Oleg.

Projects architect Oleg. Architect Oleg.

Projects architect Oleg. Architect Oleg.

Projects architect Oleg. Architect Oleg.

Projects architect Oleg. Architect Oleg.

Oblako

 

Friends of site

 

õîçáëîê íà äà÷ó.|ðåìîíò íîóòáóêîâ, äîñêà îáúÿâëåíèé â òóëå.|Òåðìîïðîôèëü, ñòðîèòåëüñòâî äîìîâ èç ëñòê.

Navigation

News partners